Mehiläisten jalostus eli valintajalostus on yksi menestyksellisen mehiläishoidon kulmakivistä. Se on sellaisten mehiläisten tietoinen valinta, joilla on toivottuja ominaisuuksia, jotta nämä ominaisuudet siirtyisivät tuleville sukupolville. Prosessi on välttämätön mehiläisyhteiskuntien vahvistamiseksi sekä niiden kestävyyden ja tuottavuuden parantamiseksi.
Hyödyllisten ominaisuuksien jalostaminen
Jalostuksen päätavoite on parantaa ominaisuuksia, jotka ovat tärkeitä sekä mehiläisten selviytymiselle että mehiläishoitajan menestykselle. Kestävyys Varroa destructor -punkkia vastaan on nykyaikaisen jalostuksen prioriteetti. Nämä punkit eivät ainoastaan ime hemolymfaa, vaan myös erittäin tärkeää valkeaa rasvakudosta, joka on välttämätön metamorfoosille, immunipuolustukselle, lämmönsäätelylle, nestetasapainolle, vitelogeniinin synteesille ja detoksifikaatiolle. Rasvakudoksen vauriot lyhentävät elinikää, heikentävät yksilöä ja vähentävät torjunta-ainekestävyyttä. Lisäksi punkit tekevät kitiiniin viiltoja, joiden kautta mehiläisen elimistöön pääsee bakteereja ja viruksia. Varroa on myös vaarallisten virusten – esim. akuutin ja kroonisen mehiläishalvauksen – levittäjä. Siksi hygieenisyyttä ja grooming-käyttäytymistä suosiva jalostus on keskeinen tulevan menestyksen mittari, vaikka kemiallisia torjuntakeinoja on olemassa. Akarisidit voivat kertyä vahaan, ja punkit voivat kehittää resistenssiä, joten on suositeltavaa välttää 'raskaampaa kemiaa' ja käyttää 'miedompia' aineita yhdessä mekaanisten keinojen kanssa. Pitkän aikavälin ratkaisu on kuitenkin kestävien, jalostettujen linjojen kehittäminen.
Kestävyyden ohella jalostusohjelmat pyrkivät parantamaan muita tuottavuutta ja mehiläishoitoa helpottavia tekijöitä. Näihin kuuluvat muun muassa pienempi parveilutaipumus, mehiläisten rauhallisuus, hunajan tuonti, vahva kevätkehitys ja ravinnon tehokas käyttö.
Jalostuksen mekanismi: emon vaihto
Koska emo on yhteiskunnan ainoa lisääntymiskykyinen naaras, sen vaihtaminen on tärkein keino muuttaa yhteiskunnan geneettisiä ominaisuuksia. Tutkimukset osoittavat, että ammattimehiläishoitajat vaihtavat emoja säännöllisesti huomattavasti useammin kuin harrastajat, ja tuottavimpia ovat yhteiskunnat, joissa emo vaihdetaan kahden vuoden välein.
Genetiikka ja geneettinen monimuotoisuus – keskeisiä tekijöitä
Sekä yksilö- että yhteisötason mehiläisten immuniteetti riippuu vahvasti emon välittämästä geneettisestä informaatiosta. Siksi yhteiskunnan geneettisiä ominaisuuksia voidaan muuttaa vain vaihtamalla emo. Geneettinen monimuotoisuus on myös erittäin tärkeää – mitä useampi kuhnuri hedelmöittää emon, sitä suurempi on geneettinen variaatio yhteiskunnassa. Tämä johtaa parempaan tehokkuuteen, parempaan mikrobiotaan, pitkäikäisyyteen, tautikestävyyteen ja vahvempaan kollektiiviseen vasteeseen stressitekijöihin. Onnistuneen jalostuksen tueksi suositellaan kasvattamaan emot nuoremmista toukista ja varmistamaan niiden parittuminen riittävän monien eritaustaisten kuhnurien kanssa.
Jalostus käytännössä: mitä tutkimukset osoittavat
Tutkimusperustainen tieto auttaa toteuttamaan jalostusta onnistuneesti. Tutkimukset auttavat näkemään yhteydet emon vaihdon, rodun valinnan ja tuottavuuden välillä. Yhteiskuntien arviointi voidaan tehdä sekä visuaalisesti että objektiivisesti (tiedonkeruulla) sekä hyödyntämällä teknologiaa, esimerkiksi kuvanalyysiä. On tärkeää huomata, että vaikka yksittäisten mehiläisten jalostusta ei kuvata yksityiskohtaisesti, painopiste on yhteiskuntatason ominaisuuksien arvioinnissa.
Rodut ja hybridit: mitä mehiläishoitajat valitsevat
Euroopassa ja Liettuassa yleisiä Apis mellifera -alalajien rotuja ovat: Buckfast-hybridi (kestävyys, vakaus), karnika (Apis mellifera carnica, erittäin yleinen Kaakkois-Euroopassa ja Liettuassa) sekä italialaiset (suomalaisen jalostuksen) mehiläiset (A. m. ligustica), jotka tunnetaan lempeydestä ja tuottavuudesta, vaikkakin niillä on taipumus käyttää talvella enemmän varastoja.